Eräänä aamuna käskettiin minut luostarinjohtajattaren luo.
Sisälle astuessani näin hänen istuvan leveässä punaisessa nojatuolissa. Mieleeni johtui hänestä kuulemiani kummitusjuttuja, ja nähdessäni hänet siinä kokonaan mustiin puettuna punaisessa ympäristössä vertasin häntä jättiläismäiseen valmuun, joka oli siirretty hämärään kellariin.
Hän laski ja nosti silmäluomiansa useaan kertaan. Hänen hymyilynsä teki ikäänkuin loukkaavan vaikutuksen. Tunsin sävähtäväni tulipunaiseksi enkä silti voinut kääntää hänestä katsettani.
Hän virnisti ja sanoi:
"Tiedättekö, minkätähden olen teidät kutsuttanut?"
Vastasin, että luulin hänen puhuvan minulle neiti Maximiliennesta.
Hänen huulensa irvistivät taaskin.
"Niin oikein, neiti Maximiliennesta! No niin, heittäkää harhakuvitelmat. Me olemme päättäneet sijottaa teidät eräälle maatilalle Sologneen."
Hän ummisti puoleksi silmänsä ja jatkoi:
"Teistä tulee paimen, neitiseni."