Tällöin oli minulla enää yksi päivä oltavaa laitoksessa. Luostarinjohtajattaren sanojen mukaan saapui lampuodin vaimo huomenna minut noutamaan, sillä ylihuomenna oli Juhannuspäivä.
Illalla rukousten lopulla sisar Marie-Aimée, lausuttuansa sanat: "Herra, armahda maanpakolaisia ja ole vangittujen turvana", lisäsi korkealla äänellä:
"Nyt lausumme rukouksen erään toverinne edestä, joka astuu ulos maailmaan."
Ymmärsin heti, että oli minusta kysymys, ja tunsin itseni yhtä säälittäväksi kuin maanpakolaiset ja vangitutkin olivat.
Sinä iltana oli minun mahdoton nukkua. Tiesin huomenna joutuvani pois, mutta en tiennyt, mikä se Sologne oikein olikaan. Kuvittelin hyvin etäistä seutua, jonka tasangot loistelivat kukkaniittyinä. Näin itseni kauniiden valkeain lammasten kaitsijattarena; minulla oli vierelläni kaksi koiraa, jotka pelkästä viittauksesta ajoivat lauman koolle. Enhän olisi uskaltanut sitä sisar Marie-Aiméelle sanoa, mutta sinä hetkenä pidin mieluisempana ruveta paimentytöksi kuin myymäläneidiksi.
Ismérie, joka kuorsata jyristeli vieressäni, johti ajatukseni takaisin tovereihini.
Yö oli niin kuulakka, että näin selvästi kaikki vuoteet. Katseeni solui toisesta toiseen, hetkeksi pysähtyen niihin, joissa rakkaimmat toverini lepäsivät. Melkein vastapäätä näin Sophien uhkean tukan; se oli hajallaan päänalusella ja kirkasti vuoteen vielä valoisammaksi. Hieman loitompana olivat Chemineau Ylpeän ja hänen kaksoissisarensa Chemineau Tyhmän vuoteet. Chemineau Ylpeällä oli korkea, valkea ja sileä otsa sekä isot lempeät silmät. Hän ei milloinkaan puolustautunut, kun häntä syytettiin jostakin virheestä; hän kohautti vain olkapäitänsä ja katseli halveksivasti ympärilleen.
Sisar Marie-Aimée sanoi, että hänen omatuntonsa oli yhtä valkea kuin otsansakin.
Chemineau Tyhmä oli päätänsä pitempi kuin sisarensa; hänen karkeat hiuksensa ulottuivat tuskin yli silmäkulmien; olkapäät olivat kulmikkaat ja lanteet leveät. Me nimittelimme häntä sisarensa vahtikoiraksi.
Ja ihan makuusuojan toisessa päässä, siellä oli Colette.