Sisar Gabrielle oli hyvin pieni, vanha, laiha ja köyryinen; hänellä oli hoidossaan makuu- ja ruokasuojat. Makuusuojassa hän työnsi kuivan ja kovan käsivartensa paitamme ja lakanan väliin, päästäkseen selville siisteydestämme, ja määrähetkellä hän suomi kaikkia niitä vitsoilla, joiden hurstit olivat olleet kosteita.
Ruokasuojassa hän valmisti salaatin jättiläismäisessä keltaisessa kulhossa.
Hihat olkapäihin asti kierrettyinä hän yhä uudestaan upotti mustat ja kyhmyiset käsivartensa kasviksiin, joiden seoksesta hän nosti ne taas kiiltävinä ja tiukkuvina. Ne muistuttivat minusta kuivia puunoksia sateisina päivinä.
Minä sain heti ystävättären.
Näin hänen tulla vaappuvan minua kohti, julkean näköisenä.
Hän oli tuskin korkeampi kuin lavitsa, jolla minä istuin. Siekailematta nojasi hän kyynäspäänsä minuun ja sanoi:
"Miks'et sinä leiki?"
Vastasin, että kylkeeni pistää.
"Niin oikein", arveli hän; "äitisi oli rintatautinen, ja sisar
Gabrielle on sanonut, että sinä kuolet ennen pitkää."
Hän kapusi lavitsalle ja istuutui taivuttaen pienet säärensä alleen. Sitte hän kysyi nimeäni ja ikääni, kertoi nimensä olevan Ismérie, olevansa minua vanhempi ja lääkärin sanoneen, ettei hän enää milloinkaan kasvaisi. Lisäksi ilmotti hän, että meidän luokkamme opettajatar oli nimeltään sisar Marie-Aimée, että hän oli hyvin häijy ja rankaisi lörpöttelijöitä ankarasti.