Hän kysyi Paulinelta usein, oliko hän tyytyväinen minuun. Pauline vastasi, ett'ei minulle tarvinnut kahdesti neuvoa samaa tehtävää; hän moitti minua yksistään siitä, ett'ei minulla ollut oikeata järjestystä työssäni. Hän arveli minun yhtä hyvin alottavan lopusta kuin alustakin päin.
En ollut unohtanut sisar Marie-Aiméeta; mutta minä en häntä enää niin ikävöinyt, ja tunsin oloni maatilalla onnelliseksi.
* * * * *
Kesäkuussa tuli sitte miehiä, niinkuin joka vuosi, toimittamaan lampaitten keritsemistä. He toivat mukanaan huonon viestin: koko paikkakunnalla sairastuivat lampaat heti keritsemisen jälkeen, ja niistä oli kuollutkin suuri joukko.
Isäntä Sylvain ryhtyi varokeinoihin, mutta hänen kaikista ponnistuksistaan huolimatta oli meillä pian satakunta lammasta kipeänä.
Eläinlääkäri vakuutti, että useita saataisiin pelastetuksi kylvettämällä lampaita joessa. Silloin lampuoti kahlasi vyötäisiään myöten veteen ja painoi yksitellen lampaat sukelluksiin. Hän oli punehduksissaan, ja otsalta heruva hiki putoili karpaloina jokeen.
Illalla hän meni makuulle kuumeisena, ja kolmantena päivänä hän kuoli keuhkotulehdukseen.
Pauline ei voinut uskoakaan onnettomuuttaan, ja Eugène hiipi kammoksuvin katsein navetoissa.
* * * * *
Pian lampuodin kuoleman jälkeen tuli maatilan omistaja meille. Hän oli pienikasvuinen, kuivettunut mies, joka ei pysynyt hetkeäkään istuallaan, ja toviksi seisahtuessaankin näytti hän minusta aina kuin tanssivan yhdellä jalalla.