Tuli sammui heti, mutta yrittäessään sitte vetää häntä lähteestä maalle huomasi Hannu hänet niin raskaaksi, että luuli hänen kuolleen. Hän ei liikuttanut jäseniään, ja pojan kesti kauvan ponnistella, ennen kuin sai hänet ylös. Sitte hän vei tytön takaisin taloon, laahaten häntä perässään kuin halkosylystä.
Isot halot olivat jo silloin punaisena hiiloksena; yksi ainoa, kaikkein isoin, joka oli muita kosteampi, oli jäänyt savuamaan ja hiipumaan.
Pikku tytön kasvot olivat pelkkänä mustansinervänä pöhöttymänä, ja hänen puolialastomassa ruumiissaan näkyi isoja punaisia täpliä.
Hän sairasti kauvan, ja kun hänet vihdoin luultiin parantuneeksi, huomattiinkin hänen menettäneen puhelahjansa.
Hän kuuli varsin hyvin, saattoipa nauraakin kuten muutkin; mutta hänen oli mahdoton ääntää ainoatakaan sanaa.
Kun Punainen Hannu kertoi minulle noista tapahtumista, seurasi hänen vaimonsa häntä katseillaan, kuin kirjaa lukien.
Hänen kasvoissaan oli syvien palohaavojen arpia, mutta siihen tottui pian, ja silloin huomasi vain hänen sievän suunsa, valkeat hampaansa ja hieman levottomat silmänsä. Hän kutsui lapsiaan pitkäveteisellä äänellä, ja silloin pienokaiset juoksivat paikalle, ymmärtäen kaikki hänen liikkeensä.
Minäkin olin suutuksissani siitä, että heidän piti muuttaa pois kunnas-talosta.
He olivat viimeiset ystävät, mitä minulle oli jäänyt, ja minulle juohtui ajatus kertoa heistä rouva Alphonselle siinä toivossa, että hän suostuttelisi miehensä antamaan heidän pysyä paikassaan.
Tilaisuuden puhutteluun sain kerran, kun hra Tirande pistäytyi poikansa kanssa liinavaatehuoneeseen, keskustellen kaikenlaisista maatilalla tehtävistä muutoksista.