"Mitäpä noita viitsi ajatella koko naisasioita, roskia koko jutut."
"Eh-heh, siinä olisikin sinulle niksi, ukko rukka. Minä, tuota, luulen, että siinäkin on luonnolla omat tarkoituksensa. Tuo Ohkonen, se ei välitä tämän maailman menoista, läpeensä on vetelys, vaan annas, kysymystä ei se sivu kierrä."
"Ei se kierrä."
"Vemmelpuu koko mies", jatkoi ukko. "Se ei uhannut tuomiolla mitään katuvansa."
"Mitäpä sitä katuisikaan."
"Niin se on, jotta olisit ajatellut aikanasi, eikö tuota aikaa siksi olisi ollut. Vaan, ajattelen, eikö tuo noinkin liene, että vasta tuo ihminen, joka sen solmun aukaisi, että mitäpä tästä koko roskasta, vasta se ihminen tunnossaan vapautui sen painon alta, että mikä on, se on, eihän se ole sinun syysi."
"Ja jos jonkin solmun aukaisi muka, aukaisi, sillä hyvä. Mitä viitsiä sitä ruveta puntaroimaan, mitä nyt jo auki siinä sait. Totta tuo jokin huvi täällä käydessä olla pitänee. Eikä tuo suurta olisi, jos tuota joutavaa ajattelematta olla saisi. Sitä aikansa terveenä vaan eläisi ja hyvästi, jo lähden tästä koko kylästä."
"He-he, sitä sinä sanelet. Jottako huvin päiten vaan käväiseisi, he, ja pois arkkuunsa painautuisi?"
"Mikä ettei. Kun on terve, huviltahan se tuntuu."
"Vaan kun et ole terve?"