"Eh-heh", nauroi ukko.
"Eh-heh", nauroi pappi.
Väriä oli kohonnut hiukan molempien vanhusten ryppyisille kasvoille. Ja silmissä oli vielä nuoruuden eloa ja vilkkautta.
"Tervautinkin tässä itseni kesäkuntoon."
"Niin kuuluit."
"Kuka se jo kieli?"
"Annastiina tuo."
"Siinä se on tavallinen ihminen naishenkilöksi."
"On."
"Vaan sanopas, mikä se tuossa toisessa naisihmisessä miellyttää. Se on somasti rakennettu tuo ihminen. Et eläintä kummempi paljon ole. Ja jo on ero silläkin, mikä minkin verille käypi, että nuorenakin tuota halajan, tuota en."