"Mitä väärin? No, erehdythän sitä, se on tietty. Vaan nouse ylös ja karista vaatteistasi roskat. Mitä merkitystä sillä on, jos lankesit, vaan merkitys on sillä, minkälaiseksi langettuasi tulit."
"Mistäpä tiesit, miksi tulit."
"Tiesit, kun olit avonainen kirja itsellesi ja oikea tuomari teoillesi, vaan et toisten teoille."
"Puhu, puhu pukille. On sitä saanut koettaa jos jotakin. Ei käy päinsä. Sitä olet syytön liian usein itsesi edessä. Sillä sitä annatkin puhua sen puolen asiasta, jonka omilla silmilläsi näet ja joka sinusta oikealta näyttää. Sitä muuta et ymmärrä. Ja ihmissuhteissa on se niin, että väkivalta se vallitsee ja vahvempi oikean hallitsee. Minä tätä asiaa mittelin, mittelin vähä sen vaimovainaan aikanakin."
"Lienet mitellyt."
"Ja vaikka sitä ajattelin, että sitä pystyn oikeutta tekemään, niin mitenkäpäs pystyin. Se viha kun kyti ja kyti siinä mielessä, sitä vaan haudoin ja sitkeätä se oli. Ja vaikka mietiskelin, että koettelen tässä pysytellä selvillä päin ja että sitä, niinkuin sinä sanoit, avonaista kirjanpitoa harjoitella, niin, mitä, selväähän se oli, vaan ettäkö se olisi oikeata, siitä et itse vastata taida."
"Se näyttää toiselta nyt, se on tietty, sanotaanhan, että hauta kaikki sovittaa."
"Mitä tehnee. Ei tuota tiedä. Sitä ajattelen vieläkin, niinkuin silloinkin. Ja kun se vaimo tuohon vierelleni loppui, se halvaukseen loppui, ja minä sinä yönä kuulostan, että nyt se taisi loppu tulla, se kun pahasti korahteli, niin sitä siinä salaa ikäänkuin iloissani ilkuin, jotta loppupas siitä elämästä tuli kuin tulikin. Sitä kun odottelin jo vuosia, kun se huono jo oli ja se sydänvaivansa sitä vaivasi. Ja sitä tänne asti olen mielessäni sitä pientä iloa pitänyt, minkä vähä sitä nyt enää iloa pitää voipi, iloa pitänyt siitä, että loppupas tuli jo ennen minua. Niin, sovitusko lienee tuo vai muu. Vai osoittaisikoon tuo tuota, että ihminen on jo kypsä siihen avonaiseen kirjanpitoon. Mitä?"
"Niin —."
"Ja jos minä ennen lopuin, oli se toinen yhtä iloinen, jos uskalsi olla. Ja oli syytä ollakin. Sitä siitä näet vaan tämän ihmisyyden laadun. Ja luuletko sinä, että sitä siitä avonaisesta kirjastaan lukemaan kykeni, jos se aukaistuna ensikseenkin edessäsi oli. Ja jos sen luit, mitä omassa kirjassasi seisoi, niin eikö tuo ihmisluonto toisaalla tuon syvempi ja rikkaampi ollutkaan. Ja jos on, miten silloin sitä lukea taidat, kun omasi ahtaampi on. Niin että puheita ne ovat ne sanat, että tuomari olla voisit."