"Kovin sinä vakavasti sanella viitsit."
"Maksutonta huviapa tuo lienee — he —."
"He-he. Elä tuota viljaa tuolla tavalla kaada, pöydälle kaadat."
"Anna mennä."
Ryyppivät siinä vanhat ystävykset ja kovin se vanhalle ruumiille hyvää tekikin. Olipa kuin kuivanutta ja käyttämätöntä konetta voidellut olisi, ja se läksi kuin läksikin liikkeelle entistä latuaan vielä.
"Ei, pois tästä jo pitäisi — sitä haudettakin laittamaan lähteä.
Katsoo Loviisa pitkään."
"Anna katsoa."
"Jos sinusta hauteen ottajaksi on?"
"Mikä ettei, ei sen puolesta. Eh-heh."
"Kun se on tehty, niin se on tehty."