Kun vaimoväet menivät vuorostansa saunaan ja Eveliina vielä meni aittaansa asioilleen, ilmestyi Jahvetti siihen aitan ovelle huivi kädessään.
"Hyvää iltaa", sanoi hän ja hankasi punaista niskaansa.
"Mitä se Jahvetti nyt siinä liioittelee?"
"Sitä, että tuota, olisi asiantapaistakin, jos sitä kuka kuunnella kehtaisi. Se Jussi, näet, arveli, jotta mene vaan ja anna se huivi, jotta tarjoo tuota, eihän tuo elävältä syöne, sanoi."
Eveliinaa nauratti.
"Ei tiedä."
Ja Jahvettiakin nauratti, kun ei se Eveliina sen äkäisempi ollut. Ja hän ojensi huivia, vaan kun ei Eveliina ollut näkevinäänkään, pani hän sen ovenpieleen lattialle.
"Jos, tuota, minä saisin luvan tulla selittelemään tarkemmin näitä rakkauden asioita, niin minä jos koputan."
"Ei tarvitse."
"No ei, kun ei tarvitse."