"Eihän sitä sitten enää tarvitsekaan. Ja toimeenhan tuota on tultu tännekin asti, ei sen puolesta. Vaan suotta ajattelin, kun pastorikin tähän sattui."
"Kirjoitetaan, kirjoitetaanpa vaan. Onko Lienakin heinäniityllä, kun ei tässä näy?"
"Pihamaalla eikö tuolla liene."
Liena oli loisvaimo, joka asui lapsineen yhdessä tuvan nurkassa. Toisessa, karsinannurkassa, ikkunan alla asui Filemoni Vehviläinen, suutari. Filemoni tulla kompurteli juuri sisään, seisahti keskelle lattiaa ja sylkäisi. Sitten ruopaisi hän korvallistaan ja sääret lonkallaan meni ja tervehti vierasta.
Jo toistakymmentä vuotta oli hän talossa asunut, siihen sattumalta tullut ja siihen jäänyt ilman pitempiä välipuheita. Hän paikkasi kyläläisten kenkiä, tekipä jonkun parin uudenkin, vaikka ei aivan taitoniekkojen tavalla.
"Eikö Filemoni ollutkaan heinäniityllä?"
"Oltiin, vaan pois tultiin. Olisi nuo Annan kengät tuonne mökille pois vietävät ja toiset vielä paikattavat — heh —."
"Joko ne pian sieltä pois joutuvat", kysyi Loviisa.
"Tuossa paikassa ne tulevat."
"Pitääkin sitten päivällispuuhiin ryhtyä. Ne ovat siellä Mustallasalolla yömyötyrissä olleet", selitti Loviisa papille mennessään.