"Jos se näkee", uhkasi Karoliina, "niin tuliseen järveen heitetään ja kattilassa keitetään".
Iida tarttui papin kaulaan.
"Eihän minua heitetä?"
"Ei heitetä."
"Eikä Kalleakaan?"
"Ei ketään."
Kallekin katsoi kauhuissaan silmät selällään. Häntä pöyristytti aina se tulinen järvi käärmeineen, josta äiti virsikirjasta aina luki. Sinne jos joutui.
Vaan yhtäkkiä kirkastuivat hänen kasvonsa, kun hän taivaalle katsoi.
Pois haihtui pelko kuin tuulen puhaltamana.
"Katsokaa, pääskynen, miten ylös se lentää, nyt ei sitä enää näy."
"Ei näy."