"Vaan ei taivaassa ole peltoja", sanoi Karoliina. "Siellä kasvaa vaan kukkia."
"Minä kastelen kukkia."
"Ja minä poimin marjoja", viehättyi Karoliinakin ajattelemaan.
"Ovatko kaikki ihmiset Jumalan lapsia", kysyi taas Kalle.
"Ovat."
"Vanhat miehetkinkö ovat Jumalan lapsia?"
"Ovat kaikki."
"Hi-hi-hii", se Kallea nauratti. Että vanha isäntäkin on vain Jumalan lapsi ja Jumala saa piiskata häntä mielin määrin, jos tahtoo.
"Ei saa nauraa, kun Jumalasta puhutaan", sanoi Karoliina ankarasti.
"Jos se näkee."
Kalle kävi totiseksi.