"Vaan se on vihainen."
"Se on hyvä", sanoi Karoliina.
"Enkelitpä ovat vielä parempia", väitti Kalle, "ne ruokkivat pieniä lintuja talvella."
"Elä sano, Kalle, että parempia, Jumala heittää suuren kiven päällesi, jos kuulee."
"Eihän heitä minun päälleni", kysyi Iida peloissaan ja tarttui pappiin.
"Ei heitä lapsen päälle."
"Eikä vie taivaaseen?"
"Ei vie."
"Minut saa viedä", sanoi Karoliina vanhemman itsetietoisuudella.
"Siellä on hyvä olla. Kaikilla Jumalan lapsilla on hyvä olla."
"Ja minut saa viedä", sanoi Kalle, "minä rupean siellä Jumalan renkipojaksi."