Eveliina joi kupin kahvia, meni, pesi porstuassa kätensä, sitoi huivin pään ympäri hiusten suojaksi, ettei tukka alustaessa hulmuaisi. Hänellä oli ruskea, kaunis tukka ja etuhiukset eivät tahtoneet korvan taakse ylettää. Nytkin alustaessa hipui kaksi suortuvaa jo irti ja alkoi siinä silmiä kangertaa. Hän hotaisi niitä käsivarsillaan taaksepäin, vaan ne pyrkivät silmien eteen aina.
Renki Jussikin tuli tupaan ja istuutui tupakoimaan, ennenkuin pientareelle rupeamaa täyttämään kävi.
"Eläpäs laiskoittele, mies", sanoi Eveliina leikillään. "Laiskuus ei ole vielä ketään elättänyt." Eveliina itse oli joutuisa ja väsymätön.
"Ei kiirettä kirkkoon."
"Panisit nuo hiukset tuonne huivin alle, kun tuossa silmillä keikkuvat."
"Mitä annat, jos panen?"
"Saat suuren voileivän."
"Joko olisi antajaksi." Jussi työnsi kuitenkin kömpelöillä sormillaan hiussuortuvia huivin alle, vaan huivipa irtosikin kokonaan päästä.
"Siitä nähdään. Ei miehestä siksi. Panepas nyt paikoilleen." Eveliina nauroi, niin että hampaat välkkyivät.
Jussi koetti, vaan ei onnistunut.