"Mistä te olette kotoisin?"
"Annahan olla, kun näytän, mistä olen", nauroi Jussi.
Sen silmätkin ovat niin somat, kun se nauraa, ajatteli Eveliina ja katsoi Jussiin. Jos Jussi olisi vapaa, ei hän vastaan panisi, jos se kostaa tahtoisi. Niin se häntä miellyttämään pyrki. Vahinko vain, että Annastiina oli raskaana sille. Siinäpä se ainoa vika olikin. Eikä se nyt enää muista, kun toisen oli. Vaan kunnon mies se oli. Toiset tuntuivat joutavilta sen rinnalla. Ja työtäkin se teki lupaa kysymättä ja joutui. Vaan ennen kaikkea miehen näköinen oli. Tuollainen vaalea ja pitkä se häntä enimmin miellytti.
Jussi ja pastori puhelivat ilmoista ja heinänteosta, ja Eveliina alusti taikinaa huomaamatta paljon, mitä hän teki. Niin pyörivät ajatukset hänen päässään. Miten ne villiytyivätkin joskus. Ja joku ajatus se viehätti ajatella aina. Vaan toinen löi vasten. Ja vasten löi renki Jahvettia asettaa sille sijalle, jolle hän olisi asettanut Jussin. Mielellään hän sitä Jahvettia härnäsi, eipä siltä. Otettavaksi siitä ei olisi ollut. Vaan niinpä näytti, että se sen hänellä vielä otatti. Näytti, ettei sitä kiertää voi. Hänen osakseen se Jahvetti vielä joutui. Se hänen sydäntään pyrki painamaan. Jahvetti kun ei ollut hänen verilleenkään käypä. Sellainen hiljainen ja hidas. Ja tarkkakin se oli. Soikeana se penni hänen näpistään läksi. Toistakymmenen vuoden ansiot oli hänellä säästössä. Nyt oli hän vasta ensimmäiset ostovaatteetkin raskinut laitattaa. Ja naisten silkin oli ostanut kihloikseen.
Tässä muutamana sunnuntai-iltana oli hän kutsunut Eveliinan renkien aittaan. Muita ei ollut kotona silloin. "Olisi niinkuin näyteltävääkin", oli sanonut. Ymmärsihän Eveliina, mitä puhetta se oli, ja piloillaan sinne pistäysikin.
"Mietteissäni, tuota, tämän silkin ostin."
"Niinpä näkyy."
"Mietteissäni, tuota, ostin. Että jos sopii niinkuin ottaa", sanoi hän ja levitti huivia käsissään ja katsoi suu auki, että mitä se Eveliina —.
"Onhan tuo huivi", sanoi Eveliina. Ja olikinhan se tavallinen silkki, eipä siltä, vaan ei hän vielä Jahvetin kihloihin tahtonut, ainahan niihin ehti.
"Jos niinkuin sopisi tuumat yhteen ja jos olisi korjuuta tälle huiville?"