"Mitkä lienee."
He tulivat vinniltä alas.
"Heinämiehetkin ovat näkyneet jo tulleen."
"Niin ovat näkyneet."
"Pitää sitä puolispalaa niille katselemaan joutua."
VIII
Siellä olivatkin pihamaalla jo pitkä ja raskasliikkeinen renki Jahvetti, jonka housut olivat aina niin alhaalla, että näyttivät putoavan, talon nuori isäntä Taneli, siellä olivat myös kasakat, roihakkaliikkeinen ja rokonarpinen Miina Mälli ja hänen pieni ja ketterä miehensä Miinan Mooses, sekä hieroja Liisa Laatikko ja Ohkolan Otteljaana, joka kaitaa pellonpiennarpolkua näytti jo mennä hippaisevan mökilleen. Otteljaana ja Liisa Laatikko olivat päivätyöläisinä. Liisan mies sairasti aina, ja Otteljaanan mies, Roikka-Pietari, oli kotia pitämässä. Hän oli tunnettu laiskuudestaan ja vetelyydestään. Eihän hän rikkaa ristiin pannut eikä itseään kuluttanut muuta kuin sen, minkä tupakkaa hakatessa lienee kulunut. Vaimonsa lähetti hän päivätöihinkin. Ja Otteljaana, ripeä ja pieni ihminen, aina yhtä miestä työssä vastasi.
Talon parhain työvoima oli kuitenkin Hullu-Kalle, joka oli ollut talossa eläkkeellä pienestä pitäen eikä eläessään ollut talosta muualla liikkunut kuin jouluna kirkossa. Joulua odotti hän koko vuoden. Siitä puhui hän aina. Ja kun jouluna kirkkoon luvattiin, voi hän raataa yötä päivää syömättäkin. Vaan harvoin häntä työhön kehoittaa tarvitsi. Tavallisessa menossaan vastasi hän paria vankkaa miestä. Paljon ei hän ymmärtänyt eikä muistanut. Samaa puhui hän aina ja samaa ajatteli. Ja neljään asti hän laskea taisi.
Hän kätteli vierasta kuten muutkin ja kysyi:
"Mittä kaukaa vielat on?" Kalle ei osannut ääntää r:ää eikä s:ää eikä h:ta aina.