"Vielä se joskus."
"Antakaapas, kun minä tuossa vähä painelen."
"Ethän sinä jaksa."
"No nyt. — Ruvetkaa vaan tuohon maantien reunaan, niin minä täältä vähän alempaa käsin käsittelen."
"Jokohan minä sinun narriksesi."
"Pötkähtäkää pois."
Nyman oikaisihe pitkällensä siihen maantien nurmiselle reunalle. Auringon helle siinä lisääntyi vain. Nurmen raskas tuoksu ja hyönteisten surina olisi unta tartuttanut. Vaan Annastiinapa otti miehen käsitelläkseen.
"Ai, ai, kun sinä kovasti sitä olkapäätä."
"Siinä se on oikea tunnelmien pesäpaikka, semmoinen kyhmy kuin mikä potaatti."
"Ah hah, elä niin kovasti."