"Vaan kelpasipa tuo renkikin, ja ihminen on ollut Pekkalan nuori isäntä sen viran täyttöön."
"Mikä sitä on täyttäessäkään, valmiille kun pääsee."
"Vaan siitä Istolan ukosta puhuakseni", sanoi Miinakin, "niin ihmeitä se oli tehnyt. Liitossa tuo lienee ollutkin itse paholaisen kanssa. Nehän sitä hakivat taikojaan tekemään ympäri pitäjän kuin parasta pappia ja kierrättivät maita mantereita. Vaan anna olla, kehen se suuttui, heti kosti. Mitenkä kävi Anna Kattaiselle, joka ukon sianruokakassan löysi ja omalla siallaan sen syötti. Lapsen jalkoihin tuli siankarvoja ja se röhki kuin sika. Oli ukko Annalle vaan niinikään sanonut, että kyllä sen muistat."
"Ja mitenkäs kävi Reetalle", jatkoi Liisa, "joka ukon temppuja pilkkasi eikä uskonut taikoja. Kun hän pyhänä kirkkoon meni ja keskelle kirkkoa menikin ja istuutui penkin päähän, niin näkee hän yhtäkkiä, että kirkon lattia lainehtii vettä. Vesi kohoaa ja kohoaa. Reetta nousee penkille, nostaa hameitaan ylös, vaan vesi nousee yhä ylemmä. Silloin paiskautuu Reetta uimaan. Vaan eihän siinä mitä vettä ollut, se oli tietty. Olin minäkin kirkossa silloin, ja kuiva oli pyhän temppelin lattia kuin poutainen maantie. Vaan se Reetan silmiin vettä kuvasti. Ranteensa se Reetta hypätessään siinä taittoi, puhumattakaan siitä häpeästä kirkkoväen nähden ja ennen kaikkea siitä ajallisesta vahingosta, mikä sen kautta tuli, että Aaro jätti hänet, kun luuli pahan ruvenneen pieksämään häntä. Vaan ei se ruvennut. Ei se sen koommin ole rietas henki Reetassa käynyt."
"Juttuja ne ovat", sanoi Jussi.
"Juttuja", sanoi pappi.
"Vaan olipa Reetta nähnyt unenkin ennen, että riesa se niihin hänen asioihinsa tulee."
"Mitäpä unista", sanoi Eveliina ja katsahti Jussiin päin.
"Mitäpä niistä", sanoi Jussi.
"Ette usko, vaan on niistä taikaa", sanoi Liena leikatessaan leipää lapsille. "Taika niistä on. Jokaisen asian edellä kulkee enne. Sillä jokaisella ihmisellä on suojelushenki, joka käy levottomaksi tulevan tapauksen ennakolta nähdessään, uskon minä sen."