"Joutavia."
"Vaikka joutavia. Kyllä näin unta monta ja ennettä monta, ennenkuin miesvainaja täältä läksi. 'Nyt tapahtuu jotakin', sanoin minä."
"Ainahan sitä jotakin tapahtuu."
"Ja aina Lienalle kuitenkin."
"On niistä taikaa", sanoi Filemoni suu täynnä leipää ja piimää. "Ei tämä Liena nyt tyhjää. Kertoopahan nyt niistä, niin näkevät."
"Kuljin tuota Kurkikorven tietä karjan hakuun, niin sakeimmassa korvikossa karjapolkua kulkiessa kuuluu kankaan helskyntä korviini. 'Kukas siellä korvessa kangasta kutoo', ajattelin. 'Jos väärin kuulen', ajattelin. Kuulostan. Yhä se vaan helskää, helskää särkyvällä äänellä, niinkuin kangas jo loppumaisillaan olisi. 'Ei tämä taida olla tavallisen kankurin kudontaa', joksahtaa mieleeni. 'Näkymättömät taitavat tässä kutojat olla. Kenenkähän kankaan loimet tässä nyt loppuaan tekevät', ajattelen itsekseni, ja korven äänettömyys puristaa niin sydäntäni, että siihen paikkaan nääntyä olen. Koetan astua eteenpäin. Vaan niinkuin jokin näkymätön käsi olisi minua pidättänyt, en askeltakaan enää eteenpäin pääse. 'Kotoas se kudonta nyt kuuluikin', tuntuu kuin joku olisi sen vierelläni sanonut. Jalkani jähmettyvät, en liikkumaan pääse. 'Miehesi elämänloimet ne loppuaan lähenevät', sanoo sama ääni. Ja minä ponnistin ja ponnistin, että irti paikaltani pääsisin, käännyin ja juoksujalassa hengästyneenä kotiin tulen. Ja mitäs. Mies makaa täällä jo paareilla. Terve oli, kun läksin, ja nyt jo laudalla. Hirsi oli niskaan tuolla riihirakennuksella pudonnut. Vaan katua oli ehtinyt ja kauniisti eronnut. Jäipä sinä iltana karja minulta hakematta."
"Niin se jäi", sanoi Filemoni. "Jäi se sinä iltana. Kuin hullu tämä metsätieltä juoksi. Niin, niin se oli, kyllä muistan."
"Niin että eikös ole vaan ihmisen elämänkin langoilla omat helskyttäjänsä, jotka paremmin asiat näkevät kuin ihminen kuolevaisen sammuvilla silmillä. Ja eikös ole vaan niin, että se syvemmin kuin ihminen asiat tuntea voipi. Niinpä se särkyvällä äänellä silloin kutoa riskutteli. Totta tuo oli pahoillaan itsekin, kun tässä näin käydä piti, että leski turvattomaksi jättää ja lapset hoivattomiksi. Vaan mikä on ylempänä säädetty, ennenkaikkea hänenkin täyttää pitää, eikä katsoa sitä, mikä meistä ihmisistä oikeammalta näyttää."
"Ja olihan se nähnyt", sanoi Filemoni, "Turulan Annakin unta, kun lapset hukkuivat tuonoissa vuonna. Otapas, Liena, ja kerro, tuota, siitä, sinä kun paremmin muistat."
"Sattuuhan sitä ennettä", sanoi Jussi, "jos enteeksi sen ottaa. Voihan se olla tikan nakutus tai muu, joka Lienan korviin korvessa kankaan helskynnäksi kuvittelihe."