"Pulska on."
Siinä ihastelivat kaikki lasta.
"Siunaus se on", sanoi pappi.
"Mikä lienee."
"Pientareella sen isä on", sanoi Loviisa Eveliinalle, joka läksi Jussia hakemaan.
"Antaa olla", sanoi Annastiina, "mikäpä hätä tuolla, ehtiihän tämän saaliin nähdä sittenkin". Vaan hänen suunsa vetäytyi hymyyn ja ikkunasta kurkisteli hän nähdäkseen, missä se Eveliina jo juoksi.
Loviisa pesi taikinasta kätensä ja jätti leipomisen kesken. Ja jo kohta oli musta kahvipannu leimuavalla valkealla.
Annastiina antoi lapsen Lienalle ja kohenteli karsinanurkassa olevaa sänkyänsä. Arkustaan otti hän puhtaan lakanan, levitti sen vuoteelle, pani tyynyyn puhtaan päällisen ja nosti poikansa sille.
"Rupea vaan itse viereen", sanoi Loviisa.
"Ehtiipähän tässä."