"Sanoi, että milloinkahan nämä pojat oppivat käyttäytymään aikaihmisten tavalla."
"Mitä sinä sanoit?"
"Minä sanoin, että minä koetan vastedes muistaa, ettei saa milloinkaan totta puhua", sanoi Jussi. "'Ei niin', sanoi äiti. 'Ettei vieraalle saa totta puhua', sanoin. Äiti sanoi, että puhutaan tästä toiste enemmän. Mutta ne kaksi jättiläistä olivat tyytyväisiä, niin minusta näytti, sillä ne arvelivat tietysti, että nyt minä sen muistan, ja muistankin, uskotkos? Mutta tornissani en viitsi valehdella."
"Kun sinne ei vieraita tule", sanoi Lassi.
"Siksipä sinne ei vieraita tule, kun en valehtele. Ei kukaan saa sinne tullakaan. Siellä on kirjoja seinät täynnä ja koneita lattiat täynnä. Vieraat eivät osaisi siellä olla varovaisiakaan. Siellä on suuri kankeloputki. Sillä katselen minä aurinkoa ja tähtiä ja siellä on minulla kaikenmoisia koneita."
"Mitä, mitä sinä laitat, kerropas", kysyi Lassi.
"Minä laitan lentokaupungit ja minä laitan junat tähtiin", kertoi
Jussi.
"Mutta kuinka sinne ne rakennat, radat näet, kun ei voi niin pitkää maasuikaletta saada ilmassa pysymään."
"Minulla on omat konstini", selitti Jussi. "En sano vielä. Tahi voin sanoa. Ensin heitän sinne lentokoneesta langan, jossa on koukku."
"Mutta saatko sen koukun siellä pysymään?"