"Teen minäkin yhden keksinnön, ilmapallon. Vaan sinun on tehtävä monta."
"Minä koetan, mitä voin. Minä laitan itselleni sen tornin, ihan kuin palotornin. Minä asun siellä ylhäällä, yksinäni. Kukaan ei saa sinne tulla. Ihmiset pyrkivät aina häiritsemään toisten töitä", sanoi Jussi.
"Niinkuin isän töitä."
"Minäpä näen aina, milloin isää häiritsevät", sanoi Jussi.
"Mistä sinä näet", kysyi Lassi. "Siitä kun äiti käy aina levottomaksi. Sen toinen silmä tulee paljon pienemmäksi kuin toinen, uskotko? Ja se suurempi silmä välähtelee kuin majakka. Ja silloin se puhuu nopeasti ja pehmeämmin. Sillä on hätä isän tähden. Mutta eipä sitä muut ymmärrä kuin minä."
"Ymmärrän minä ja isäkin", sanoi Lassi.
"Ja kerta, muistatko, kun sillä oli hätä, menin minä vieraan luo, kun se ei lähtenyt pois, ja sanoin, 'menkää nyt meiltä pois, äidillä on hätä'. Mutta sitä taaskaan ei olisi saanut sanoa. Ne panivat minut kylpyhuoneeseen, kun minä päästin heidät pulasta. Voivat ne olla kiittämättömiä, aikaihmiset."
"Siksi, että pitää vieraille olla aina ystävällisiä. Mitä isä sinulle sanoi", kysyi Lassi.
"Ei muuta kuin 'mieti nyt vähän aikaa siellä, miten ison pojan on käyttäydyttävä'. No, minä mietin. Mutta vaikka minä kuinka mietin, en saa selvää, se on yhtä hökkyrää kaikki."
"Mitä äiti sinulle sanoi", kysyi Lassi.