"Mistäs tiedät? Rakastaa se."
"Ei muita kuin meitä ja enon lapsia ja sellaisia, ei kaikkia."
"Mistä sen tiedät", kysyi Lassi.
"Päivällä, muistatko, kun tuli se kerjäläispoika, jolle minä aukaisin oven ja eteisen pöydältä annoin sen kymmenmarkkasen, sillä kun oli niin huonot vaatteet ja se kun pyysi apua ja äiti kun kysyi, mihin joutui tästä pöydältä se kymmenmarkkanen ja ne sitä etsivät, ja minä sanoin, että minä sen annoin kerjäläispojalle."
"Niin sinä sanoit, ja se oli oikein", sanoi Lassi.
"Mutta äiti punastui ja sanoi, että niin ei olisi pitänyt tehdä! Miksi, miksi?" kysyi Jussi.
"Äiti sanoi, ettei ole nyt rahoja silakoihin", sanoi Lassi.
"Mutta se ei ollut totta. Äiti antoi toisen rahan, ja Anna haki silakoita päivälliseksi."
"Se raha olisi pitänyt panna kalossin korjuuseen tai sellaiseen, niin minä luulen."
"Miksi sinä teit sen, kysyi äiti, ja otti minut syliinsä. Mutta minä en viitsinyt ensin sanoa. 'Oliko se ajattelemattomuutta, oliko se tottelemattomuutta', sanoi hän hiljaa korvaani, ja silloin minä sanoin hänen korvaansa 'rakkautta', ja hän kuiskasi vielä 'se oli oikein, poikani', ja niin me sovittiin. Mutta vaikka sovittiin, niin minä en tajua mitään."