"Mutta minäpä tiedän sodan. Näytänkö, minulla on sotaruno, viimevuotinen", sanoi Lassi.
"Näytähän", pyysi Jussi.
"Onkos se runo", kysyi Lassi.
"Se on hyvä runo."
"Niin ne isot ihmiset tekevät runon", sanoi Jussi.
"Kysyitkö sinä äidiltä silloin sen", kysyi Lassi.
"Kysyin. Minä kysyin, että sanopas, eikö sodassa varsin tapeta. Ja hän sanoi, niinkuin tavallista, että valloittaessa voi tulla vahinko, kuula voi sattua ihmiseen. 'Onko se totta, että vahingossa vain', kysyin minä. 'Oh, älä kysele, älä kysele', sanoi se ja meni toiseen huoneeseen. Minä luulen, että hän häpesi silloin juuri, ja sitä minä tarkoitin. Mutta sitten minä kaduin. Ja minä en kysele siitä enää, en. Isä sanoi, kun kysyin, 'sattuuko kuula ihmiseen', sanoi, että 'kyllä sattuu, kyllä sattuu, mutta älä nyt aina samaa kysele'. Ne eivät tahdo selittää, siinä se", sanoi Jussi.
"Niitä hävettää."
"Mutta ei puhua totta, mitä siitä sanot?"
"Se on valhe, se on synti, se on pahempi."