"Minä välitän", sanoi Jussi. "Ja iltasilla minä tulen pahoilleni, jos valvon."
"Nuku silloin."
"Voihan sen unissaankin tuntea. Ei pahaa mieltä pääse pakoon, ei."
"Pääsen minä aina. En välitä."
"En minä pääse. Muistatko illalla kun toruttiin ja sinä nukuit kohta ja minä jäin yksin, olisin tahtonut itkeä, mutta minä en voinut. Minun sielullani oli ahdasta ja ilmakin minun päälläni painoi niin paljon. Mutta sitten läksi minun sieluni liikkeelle."
"Älä, eihän se voi liikkua, jos totta puhutaan", sanoi Lassi.
"Se voi, kun sitä ahdistaa ja on yksinäistä ja hyvin, hyvin hiljaista, hiipii se ulos ruumiista."
"Minne se läksi?"
"Se kohosi ylös, se lensi toisiin aineisiin. Minun ruumiini kutistui pieneksi ja jäi siihen ja siihen minä sen unohdin, mutta minun sieluni lensi ylös, se meni Jumalan luo taivaaseen."
"Sinä näit unta."