LIINA: Se oli sitä aikaa. Ja siitä ajasta sinä olet muuttunut. Sinä olet jo ihan toinen.
JAAKKO: Mikä minä olen?
LIINA: Olet oikea liikemies, nero, rikas.
JAAKKO: Tyhjää. Olen köyhä, pelaan ikävissäni, siirtelen numeroita huvikseni yksinäisyydessäni. Ne ovat kuin kuolleita aatoksiani, kuolleita, sillä elämään ei minulla ole enää varaa.
LIINA: Aina sinä olet synkkä ja sairas. Tämä aika vie terveyden.
JAAKKO: Olen kuin sairas sisäisesti. Nämä olot painostavat minua, kärsin tästä häpeästä — jos voisin sen pyyhkäistä pois!
LIINA: Olisin sinun sijassasi huoletonna — kuten ennen.
JAAKKO: Ennen? (Valoisammin.) Ennen olin onnellinen ja rikas. Jos tämä olisi unta. Jos voisin herätä vielä entisenä, jos päivät vierisivät vielä yhtä rauhallisina ja kiihkottomina. Jos ihmiset ymmärtäisivät, minkälaista elämää saivat elää. Ja aurinko paistoi heille viattomille kuin kukille kesällä. Kukille — meillä oli silloin kukkia, kun Eedit läksi.
LIINA: Niin oli.
JAAKKO: Ja tuossa on kukkia nyt.