EEDIT: No, pääsitkö sinä ollenkaan osalliseksi tästä sotasadosta?
ALIINA: Tavallaan.
EEDIT: No, keksitkö jonkun keinottelijan?
ALIINA: Sen entisen.
EEDIT: Sen puotilaisen? Se lisäsokerin saanti oli sittenkin surmansilmukka.
ALIINA: Ei surmansilmukka ollenkaan. Tässä on se tyttö, joka ei sikaa säkissä ostakaan. Kun se "sukkula", — sanoin "sukkulaksi" sitä sulhastani, kun se ennen puikkelehti niin nopeasti tiskin takana — kun se "sukkula" kosiskeli minua ja tunteistansa kerskui, sanoin aina: "Näytä ensin, minkä aseman voit tarjota, näytä mihin pystyt." Ja hänkös siitä ryhdin sai. Hän alkoi keinotella. Ja nyt on hänellä oma tukkukauppa, talot ja muut.
EEDIT: Etpä ole pettynyt sitten.
ALIINA: Ei minua rakkaus petä, ei sellainen puotilais-sukkulan kosiskelu. Naisen se on mies mieleisekseen muodosteltava, jos siitä muodostelemalla mitään tulee. Ja joskus tulee. Kuka olisi "sukkulasta", — sanon viimeistä kertaa "sukkula" rouvalle vain — kuka olisi "sukkulasta" päältäpäin arvannut, että hän sellaisen ihmisyyden siemenen sisäänsä kätki.
EEDIT: Sinusta tulee nyt rikas rouva sitten?
ALIINA: Suhteellisesti vain. Kurssi kun on muuttunut.