EEDIT: Tule sitten minunkin luonani käymään. Suunnitellaan yhdessä, mitä kaikkea voidaan ostaa.
ALIINA: Kiitos kutsusta.
EEDIT: Ja pannaan rahaa menemään. Eletään kuin viimeistä päivää — mitä, kaiken uhalla!
ALIINA: Ostellaan, jos rahaa karttuu yli tarpeiden ja viisasten säästömäärien. Minun periaatteeni on säästää ja sijoittaa. Kansakuntien onnettomuus on siinä, etteivät osaa säästää. Säästämisestä riippuu onnen kestävyys. Säästää niin rahassa kuin rakkaudessa. Ai, miten ihanat kengät rouvalla on. Paljonko maksoivat?
EEDIT: Kaksisataa.
ALIINA: Miten kamalaa, miten turhaa!
EEDIT: Mutta miten ihanaa! Katso, eikö niistä paista olon ylevyys, puutteen ylenkatse, rahan huumaava valta!
ALIINA: Tietysti, mutta näin sota-aikana ja kansan liikehtimisen aikana on viisainta peittää rakkautensa esineisiin, ja erittäin rahaan. Ei pitäisi kaikille näyttää elämänkäsitystänsä eikä ajatustansa, vaikkapa se olisi tosi ja kestäisikin arvostelun.
EEDIT: Oh, halveksin muuta kuin suoraa peliä. Se on alhaisen kansan merkki. Minut jos tuomitsevat, niin aikansa ja itsensä tuomitsevat. Kun on rahaa, ei ole syytä pelätä. Kaikki rahan vallan ymmärtävät ja hyväksyvät.
ALIINA: Tietysti, tietysti niinkin. Ai, anteeksi minulla on siellä kaakku uunissa.