KARHU (rykii): Eh-ehei —
LAHJA (tarttuu hänen käteensä): Siis eh-ehei — sitä odotin. Enhän ole teistä mikään paha?
KARHU: Ee-ette, mutta —
LAHJA: Sillä tottakin, minä en ole mikään paha tyttö. Ja minä koetan edelleenkin olla järkevä, niin että tulette toimeen minun kanssani. Niin että vaikka maailma ylösalaisin kääntyisi, lattiat katoiksi ja katot lattioiksi, niin minä pidän teistä ja pienistä lapsistani, kun kerta lupaan. Te miellytätte minua. Miellytänkö minä teitä?
KARHU: Kyy-kyllä.
LAHJA: Ja siksipä minä tahdoin kysyä suoraan, etten tyhjää haaveile, jos siitä ei mitään tulisikaan. Onko teistä typerää olla rehellinen?
KARHU: Ei, epäilemättä ei.
LAHJA: Epäilemättä ei! Sillä kun on katsellut maailmaa puolelta jos toiseltakin, niinkuin minäkin viime aikoina, nähnyt vallankumoukset ja kokenut kaikki kokemukset, niin enpä täällä ole keksinyt arvoltaan pysyvämpää enkä somempaa kuin pienen lapsen. Ihana, kerrassaan ihana on lapsi! Eikö teistäkin?
KARHU: Tietysti.
LAHJA: Tietysti! Ette tietysti arvele, niinkuin se, jonka sydän on rahakukkarona vain, ette tietysti arvele, että kannattaa täällä kyllä hänen itsensä syödä ja hotelleissa juoda, mutta ei kannata omaa lastansa elättää. Ei se saa tullakaan tänne! Peikon ajatus! Sehän se syöpi kaiken elämän täältä tuhat kertaa pahemmin kuin ainainen sota. Mutta se on tämän rahan viimeisiä vehkeilyjä ja se ennustaa vallankumousta vain. Kieltää pieneltä lapselta maito, vaikkapa pullomaito, ja käynti täällä, vaikkapa se kuolemaan loppuu, se ei ole oikein, ei, ettehän sitä hyväksy?