LAHJA: Sen. Miten hyvältä tuntuu — kuin jotakin ihmeellistä olisi tapahtunut.
EEDIT: No mitä?
LAHJA: Hänet minä otan — epäilemättä!
EEDIT: Oletko hullu. Nythän hänet ensi kertaa näit.
LAHJA: Nyt — se riittää. Kun olin pieni, oli hän suuri poika, silloin en häntä nähnyt. Mutta nyt, nyt näin minä hänet ja minulle selvisi se.
EEDIT: Mikä?
LAHJA: Se, juuri se. Satuin menemään liian likelle häntä, näin hänen sieluunsa saakka. Kuinka hän on kaunis sisältäpäin. Ihan kuin isä. Siksi, siksi minä häntä rakastan. Minä rakastan. Enpä olisi eilen tiennyt, että se oli hän!
EEDIT: Kylläpä olet pilalla. Älä edes muille hulluuksistasi puhu.
LAHJA: En muille kuin asianomaiselle.
EEDIT: Varo!