JAAKKO: Mutta jälkeenpäin sanoit puhuneesi kiihoittuneena.
EEDIT: Minä kiihoittuneena? Etkö sinä ala jo saada selvää minusta? Silloin jälkeenpäin minä tietysti taas valehtelin rauhoittaakseni sinua, sillä riita on epämukavaa.
JAAKKO: Eedit!
EEDIT: Siksi sanonkin nyt samalla, että tahdon päästä kaikesta vastuunalaisuudesta, tahdon syöstä elämään, tahdon tuntea syntisten intohimojen temmeltävän sielussani, elää, elää minä tahdon, myydä itseni, ostaa, vaihtaa, elää aikani tavalla tässä rahoilla ostettavassa elämässä ja rahoilla hallittavassa maailmassa.
JAAKKO: Sinä rakastat toista!
EEDIT: Mitä, jos rakastan!
JAAKKO (syöksyy häntä kohti): Minä tuhoan sinut!
EEDIT: Varo, Jaakko, raivoasi! Sinä voit kuristaa minut, ota kätesi pois.
JAAKKO: Sinä pelkäät.
EEDIT: Pelkään sankaria toki, pelkään sankaritöitäsi. Näitä sankareita on sotatantereet täynnä, maantiet täynnä, ei mikään ole helppohintaisempaa kuin sankaruus nykyään. Mitä nämä sankarit ovat saaneet aikaan itse elämässä, tosielämässä, miten järjestäneet maailmansa, rehelliseen elämäänkö kelvolliseksi? Haa — jos te tietäisitte te kaikki sankarit, miltä te näytätte oikeissa mitoissanne? Narreilta te näytätte. Mitä olen minä pienessä vilpissäni teihin verraten, narrit, joiden suussa aate on naurettava, sankaruus tyhmyyttä, rehellisyys itsepäisyyttä, typeryyttä!