JAAKKO: Kenties ihminen onkin otettava toisin, vieraampana ja peljättävämpänä.
EEDIT: En voi muuttua toiseksi.
JAAKKO: Minulla ei ole oikeutta sitä pyytääkään. Sinä olet ihminen, omalaisesi. Sellaisenaan minä rakastan sinua. En laske sinua luotani — ehkä syöksen itseni turmioon (ottaa Eeditistä kiinni), mutta sinua, sinua en minä luotani laske.
EEDIT: No, päästähän nyt. En pyydäkään luotasi pois, jos lupaat järkevästi ajatella.
JAAKKO: Minä koetan.
EEDIT: Keinotella rahoja?
JAAKKO: Lupaan tehdä työtä niin, että saan sinulle rahoja riittävästi, ylikin.
EEDIT (lyhyesti): Hyvä!
JAAKKO: Mitä tarkoitat?
EEDIT: Ettemme siitä puhu enää. Sinulla on kiire junalle, voit myöhästyä.