Sillä hän rakasti ihmistä, tulevaisuuden täydellisempää ja valheetonta ihmistä, eikä omaa heikkouttansa eikä tuhatkertaisia tuskiansa.
(Strindbergin syntymäpäivänä 1909.)
VERIPÄIVINÄ
Veera seisoi tien vieressä huiviinsa kääriintyneenä ja odotti sulhastansa. Kuu paistoi kalpealla taivaalla ja metsän varjot kävivät synkemmiksi. Heikkoa risahtelua kuului metsästä. Kuin aave ilmestyi pitkä haahmo Veeran viereen.
Äänetönnä ojensi Veera kätensä tulijalle.
"Kylmä on kätesi, Veera."
"Veljeni on se petturi, hän on ilmiantanut meidät, pettänyt asiamme, isänmaamme. Poliisit vainoavat meitä, kohta ovat kintereillämme."
"Veljesi se on. Tiesin sen."
"Veliraukkani, säälin, ah, kuinka säälin, omaa heimoani ja vertani.
Anna minulle aseesi."
"Ei, armahani!"