"Minun on se tehtävä."
"Kuinka sitten —"
"Sinä ammut minut sitten."
"Ei. Minä teen sen."
"Ei. Ei vieras käsi, ei kosto eikä viha. Käsi, joka on häntä tuudittanut ja hänelle palasen ojentanut."
"Jaksatko?"
"Omaa veljeäni rakastaa?"
"Armaani, oma ystäväni, miksi piti näin käydä? Raskasta on elämä. Vaan ei ole aikaa itkeä ihmiskohtaloa. On tehtävä mitä tehdä voipi. Minä lähden. Minä houkuttelen hänet metsään. Sinä ammut hänet täällä. Minä piilotan ruumiin, kaivan sen yöllä maahan. Sitten pakenemme. Kukaan ei siitä mitään tiedä. Lain koura ei meihin ulotu, ja jos ulottuisikin, eihän se asiaa muuta. Armaani, pääsi painuu alas, epäiletkö?"
"En, ystäväni."
"Kirkkaampi kuin kuolleen lain oikeus on kärsivän ihmissydämen selvä tunto."