Katseli sitä siinä niin, että raukaisi. Pää nyykähti käsivarrelle ja miehekäs, syvä kuorsaus kuului.
Ja niin tapahtui, että lehden tilaus teki sen käännöksen Aapon elämässä, että hänestä tuli harras sanankuulija. Anna sai toimittaa lukijan virkaa. Ja joka sunnuntai piti Annan istua siihen peräikkunan pieleen ja lukea Aapolle lähetyslehtiä.
Niiden kautta uusi, ihmeellinen maailma aukesi Aapolle. Arkenakin usein, kun työltä jouti, pyrki mieli sinne kaukomaihin. Se elämä siellä oli outoa ja ihmeellistä. Kuvittele jos kuinka kummallista, et sittenkään voi kaikkea kuvitella. Oli siellä jos jotakin. Nekin onnen maat, eivätkö ne liene sielläpäin olleet. Niinpähän oli näillä pakanoillakin jo valmista tämä maa ihmisen asuttavaksi. Et tarvinnut kyntää, et niittää, et kylvää, et koota riiheen. Ojenna vain puuhun kätesi, ota hedelmä ja syö. Oli, olipa ne maat. Niin sitä pitikin luoda maailma niinkuin tämä kolmiyhteinen loi, kun se kerran luomaan rupesi.
Kumma, kun ei mitään näistä ennen tiennyt.
Niin kului hiljalleen pari vuotta. Mikään ei enää muuttanut Aapon totuttuja elintapoja eikä pakana-asioiden harrastusta. Anna oli hänelle välttämätön lukijaksi.
Mutta sattui sitten syksyllä uusi renki taloon, ja se alkoi hienostella Annaa. Kunnon renkihän se oli, ei sen puolesta. Vaan häpeätä tuo olisi, jos Anna ei nyt talossa pysyisi, pysynyt kun oli jo liki kymmenen vuotta, paimentytöstä asti. Jokohan se nyt ottaisi ja tuolle rengille menisi, vakainen lukijakin vielä?
Se kävi ihan Aapon luonnolle se ajatus. Kulki siinä kotosalla aina nyreissään ja katsasteli asian menoa. Lukijan, lukijan ne nyt tästä veivät.
Sanoi siitä eräänä lauantaina puolipäivän aikaan Maijalle, että pitäisi sitä joutessaan tässä kirkossakin käydä, että jos Maija sitä eväänpuolta vähä konttiin pistäisi.
"Pannaan toki evästä kirkkomiehelle. Kovin se Aappo on ruvennut niitä autuuden asioita harrastamaan."
"Sitä ajoissa kun niitäkin, niin ei hätä tule."