"Sinä ilkut."
"Ilkun. En tee sitä, liian vähällä pääsisitte. Vaan tehkää te, onhan teillä velvollisuuksia minua kohtaan. Ettekös te ole isä, vai onko isäni ehkä joku muu?"
Martin tarttui Iidan ratsupiiskaan, joka oli jäänyt pöydälle, kohotti sitä ja Alvarin silmiin katsoen hän sanoi lujasti:
"Sinä teet sen!"
Hän näki Alvarin rukoilevan ja epätoivoisen katseen ja kuuli hänen sanovan: "isä, isä", mutta hän kertasi vain ylivoimaisen tuskan ja rakkauden pakottamana:
"Sinä teet sen, sinun täytyy."
Piiska heilahti vasten Alvarin kasvoja, jättäen jälkeen syvän, verisen naarmun.
Isä heitti piiskan pois ja taaksensa katsomatta läksi huoneesta.
Tuskin hän oli tullut omaan huoneeseensa, kun kuului laukaus.
Vihdoinkin. Hän tiesi, mitä se merkitsi. Vihdoinkin oli Alvar totellut häntä. Hän oli antanut pojallensa viimeisen avun ja ainoan, joka enää oli mahdollinen.