AINA: Mitä rahoja?
TOPIAS (huutaa): Perintö, perintö- ja säästörahoja, en suinkaan minä sinusta muuten, noin laihakin kun olet, ettei kun luu ja nahka, lienet kivulloinen. Vaan jos oikea ihminen lienet, annan aluksi ruokaa ja särvintä, jotta tuosta kuontumaan kykenet, jos näet niissä rahajutuissa perää oli — noin, tuota, oliko tuota mitä rikettä papinkirjassasi, oletko, tuota, onko jo perillistä?
AINA: Hui —
TOPIAS: No, jos ei, niin ei. Sama minusta. Olisi tuo hoidettu, ka. Kun arvelin, jotta mitenkäs se varakas muuten varattomalle pyrkii, kun höpsivät ne Tiina ja Amalia niitä varoja olevan ja talonkin valehtelivat, pakanat. Liekö totta ne rahatkaan? Paljonkos niitä oli sinulla?
AINA: Viisi markkaa.
TOPIAS: Kats' pakanat. No, tuota, ei sitten kaupoista taida tulla mitään. Jouti tulla siihen sen Kellin lesken sitten. Ei, ei tämä kävele. Jo minä sanoin, että kun on akka puhemiesnä, niin on piru konttimiesnä.
VI KOHTAUS.
AMALIA (tulee): Ka, täälläkö se Topias jo oleilee. (Kättelevät.)
TOPIAS: Ei tästä tytöstä ole, paljas tää on kovin ja vähällä ujutettu, mitäpä hänestä tyhjiä tyrkyttelit.
AMALIA: Herra-jestas, kosiko se neitiä, haha-haa?