JUSSI: Miksi puhut niin sydämettömästi! Eikö riitä jo se, mitä olet tehnyt?
ELLI: Ansaitsemattasi tehnyt?
JUSSI: Olen ansainnut kaikki, tunnustan sen.
Elli käy pahoilleen.
JUSSI: En sinua ansainnut. En ymmärtänyt silloin, mikä aarre minulla oli kädessäni.
ELLI (punastuen ilosta): Jussi, sinä puhut vain. (Käy taas pahoilleen.) Sinä puhut vain niin, että minulla olisi helpompi erota ja tottua tähän — uuteen asemaan ja uuteen mieheeni. Hän onkin mainio, hän, paremmaksi ei mies voisi tulla.
JUSSI (synkkänä): Onhan Yrjö hyvä. Ethän sinä menettänyt.
ELLI: Etkä sinä.
JUSSI: Minä?
ELLI: Kun Ainan valitsit ja minut jätit.