ELLI: Niin, riidellään ennen keskenämme.
JUSSI: Ja sitten sovitaan. Sovitaan myöskin. Elli, Elli, oma vaimo —
ELLI: Kaipasin sinua siellä yötä päivää.
JUSSI: Ja minä sinua!
ELLI: Niinkö?
JUSSI (leikillään): Niin. Mutta mitähän Yrjö nyt sanoo, kun vien hänen vaimonsa?
ELLI: Kun viet vaimosi. En ole hänen, elä puhu siitä enää. Meillä ei ole Yrjön kanssa mitään tekemistä keskenämme. (Leikillään.) Hän ei tahtonut minua, ajattele. Vaikka tunkeilin hänen syliinsä, ei hän huolinut.
JUSSI: Ha-ha-haa.
ELLI: Ha-ha-haa. Niin huono maku. Ja koetin tunkeilla näyttääkseni sinulle, että tulen toimeen sinuttakin, että on niitä miehiä muuallakin. Vielä mitä, ei se ymmärrä hyvää. — Tuolla se nytkin murjottaa — Yrjö — hyi, hän vasta on ikävä, hyi, niin kunnollinen, että suututtaa. Hänen kanssaan sanoisi elävänsä. Ikävään hän vaimonsa tappaisi, mutta sinä — sinä armas, olet niin toista maata. Sinä osaat rakentaa ristiriitoja ja sinä osaat juhliakin.
JUSSI (jättäen Ellin): Juhlia, sinäpä sen sanoit, nyt on juhlittava, onhan siellä samppanjaakin vielä. (Ottaa ruusun, antaa sen Ellille. Suutelevat. Jussi poistuu.)