JUSSI: Voi minua onnetonta!
ELLI (käy neuvottomaksi kun näkee Jussin onnetonna. Kiihkeästi): Ei, rakas. Elä ole pahoillasi. Ei siinä ole perää. Kuka se olisi? Ei kukaan.
JUSSI: Yrjöä pelkäsin.
ELLI: Yrjöä — ha-haa. Otaksumahan se oli, leikkipuhetta kaikki.
Tiedäthän, etten muista pidä.
JUSSI (riemuiten): Tiedän.
ELLI (syleillen): Ja jos olisi jotakin — tämäkin on otaksuma, huomaa se — jos olisi, olisi se viatonta lajia, pieni ihastus vain. Ethän sinä siitä välittäisi? Sinähän olet vapaamielinen ja sivistynyt ja tiedät, että sellainen pieni ihastus, viaton syrjäajatus, voisi olla mahdollinen kenelle tahansa. Ymmärräthän?
JUSSI: Ymmärrän, hyvin ymmärrän.
ELLI: Ymmärränhän minäkin, että sinullakin voisi olla sellainen. Enkä minä ollenkaan siitä välittäisi? Voisihan jossakussa ihastuttaa jokin mitätön seikkanen enemmän kuin sama seikka omassa vaimossa.
JUSSI: Nyt sinä puhut taas järkevästi kuin viisas vaimo ainakin.
ELLI (iloissaan pyörähtäen): Sano, että olen viisas, hiukan viisaampi ja vapaamielisempi kuin moni muu.