ELLI: Vaan että sinä sen hyväksyisit ja laskisit minut kylmin sydämin luotasi. — Oh — kuinka se koskee. Minä olen uhrannut sinulle koko elämäni. Minä en koskaan ole ajatellut muita kuin sinua. Kaikkeni minä olen antanut saadakseni sinun rakkautesi — ja nyt annat sinä minun mennä.
JUSSI: Enhän minä anna. Leikilläsihän sinä kysyit, ja pitihän minun jotakin vastata.
ELLI: Siitä näen, ettet enää rakasta minua. Et ole sitä koskaan tehnytkään.
JUSSI: Sehän oli leikkikysymys tuo sinun kysymyksesi. Eihän sinulla ole, kestä pidät — Vai olisiko? — Eihän ole?
ELLI: Olisiko se sinusta niin mahdotonta? Olenko minä jo niin ruma ja vanha mielestäsi?
JUSSI: Et, et suinkaan. (Käy totiseksi.)
ELLI: Ja luuletko, että tähän tyydyn? Kun sinä et välitä minusta, olen pakotettu muualta etsimään rakkautta. Olen nuori vielä ja kaipaan. Syytä itseäsi — jos jotakin sattuu, jos kiinnyn toiseen.
JUSSI (istuu synkkänä): Elli, puhutko totta?
ELLI: Puhun.
Äänettömyys.