ELLI (hilliten raivoansa): No, onhan minulla silmät ja hermot myöskin.
Vaan kerrohan kaikki!
JUSSI: Ethän suutu?
ELLI: Kun sanon, että tiesin sen, pitääkö muuta sanoa?
JUSSI: Ei. No, minä kerron, koska olet noin järkevä. Kun hän tuli Helsingistä — eikö sinustakin tunnu, että kaikki helsinkiläiset ovat aivan toista kuin me maalaiset täällä —?
ELLI: Tuntuu.
JUSSI: Ja hän oli viehkeä ja nuori — vaan nyt sinä suutut?
ELLI: Kerro. Ja mainitse myös, mihinkä te ihmisessä yleensä ihastutte?
JUSSI (ei huomaa Ellin nousevaa raivoa): Kaikkeen voi ihastua, milloin mihinkin. Siihenkin, ettei ole mihin ihastua. Miehet ovat sellaisia. Mitä ne henkevyydestä tahi muusta. Kun on rahaa tahi kun on sievä ja viehättää.
ELLI: Tahi kun ei ole mitään mikä viehättää —
JUSSI: Niin, kun ei ole mitään, mikä viehättää. Ensin pitää sievästä jalasta tahi jostakin sellaisesta, huomaapa vaikka kauniit lankkinahkakengät. Huomaa sitten kauniin lantioviivan — niin, muuta ei tarvitakaan. Kenkä tahi lantioviiva. Sitten jo katsoo, miten se nainen liikkuu. Ja niinkuin Aina — mikä hänessä kiehtonee — ei hän ole mitään — mutta annas, kun häneen voi rakastua, mikä siinä lienee.