AINA: Jospa olisinkin — niin mitä se tähän kuuluu?
JUSSI: Sepä kuuluu, sillä minä —
AINA: Vaiti!
JUSSI: Tällainen kesäaamu — tulee hulluksi elämänilosta, kuvittelee, että on vielä nuori, että onni tulee tuossa vastaan, tulee teidän hahmossanne. Ja että on vapaa vielä avaamaan sylinsä sille ja nauttimaan ja rakastamaan. — Sanokaa, onko synti tuntea kaikkea sitä, mitä tuntee?
AINA: On, muita kohtaan paitsi vaimoaan kohtaan.
JUSSI: Vaimoaan, vaimoaan. Siinäkö on koko maailma?
AINA: Siinä se on, ja siinä sen täytyy olla.
JUSSI: Siitä näen, että ajatuksenne on jonkun luona. Kun mennään kihloihin ja naimisiin, muututaan vanhanaikuisiksi, ahtaiksi ja typeriksi, aivan mahdottomiksi enää elämään. Mutta minäpä en tahdo kadottaa sydäntäni enkä haudata sitä yhden naisen ompelurasiaan.
AINA: Onhan se onni.
JUSSI: Kadottaa vapautensa? Ei minusta, eikä Ellistäkään. Elli ei sitä tahdo. Hän on sivistynyt ja ymmärtää yhtä ja toista vapaudestakin. Hän jättää minulle vapauden ja minä jätän hänelle vapautensa.