AMALIA: Niin se on. (Menee.)
XVI KOHTAUS.
ELLI (tarttuen päättävästi telefoonin kuulotorveen): Saanko 14? Kiitos! Onko se Yrjö? Tämä on Elli. Ethän sinä tullutkaan. Sairasmatkalleko lähdet? Ei. Minulle on jotakin vakavaa tapahtunut. Minä olen onneton, hyvin onneton. Minun sydämeni on särkynyt —
— — — Ei, elä laske leikkiä, Yrjö.
— — — Enhän minä itke enää, vaan elämä on niin julmaa, niin julmaa. Minua on petetty, tiedätkö. Petetty? Rauhoitunhan minä jo. Joudutkos pian sairaskäynniltäsi? Minä tarvitsen sinua. Yrjö, minulla ei ole ketään muita, kehen turvata. — Kyllä, hyvästi, hyvästi siksi. (Soittaa telefoonin kiinni ja silmäilee ympärilleen voitonvarmana ja kun lähtee liikkeelle, on törmätä yhteen Ainan kanssa, joka tulee ulkoa.)
XVII KOHTAUS.
AINA: Huomenta.
ELLI: Huomenko lie vai ylihuomen, minä olen jo niin vanha, etten näekään.
AINA: Ettekö näe? Mikä teillä on?
ELLI: Kysy sitä, mitä minulla ei ole. Minulla ei ole lankkinahkakenkiä, ei lantioviivaa.