Aina menee pois jo vakavasti ihmetellen.
XVIII KOHTAUS.
ELLI (tarttuu kuulotorveen taas): Saanko kahdeksantoista? Kiitos. Tämä on apteekkarska Ollenberg. Olkaa hyvä ja lähettäkää minulle niitä uusia kiiltonahkakenkiä — numerot 36 ja 37 koetteeksi. Kiitos. (Miettii ja tempaa kuulotorven taas.) — Saanko yksitoista? — Onko se Lindströmin muotikaupassa? Tämä on apteekkarska Ollenberg. Teillä on siellä turkkilainen helmihuivi. Ovatko sellaiset varmasti muodissa Helsingissä? Vai niin. Lähettäkää se sitten. Ja se silkkipusero, jota katsoin. Kyllä, pyytäisin heti lähettämään. Kiitos. (Soittaa kiinni): Ah, kuinka raskasta, kuinka raskasta tämä elämän taistelu.
XIX KOHTAUS.
AMALIA (tuo rahat): Kun kauppalaiset tulevat kohta kaikki tänne syntymäpäiville ja apteekkarskalla ei ole päälläkään vielä.
ELLI: Ai, se on totta. Pianhan minä — (Lähtee, pysähtyy): Vaikka en tiedä, jos minä olisin sairas?
AMALIA: Käyhän se päinsä, sairastuu vain, minä laitan kahvit ja viinit.
ELLI: Laita hyvin kaikki, ettei häpeää tule. (Osoittaa ikkunanpäällysseppeltä, joka on pudonnut.) Ja laitata tuo paremmin kiinni. (Menee.)
XX KOHTAUS.
AMALIA (huutaa ulos): Tuomas, Tuomas, tulkaahan tänne.