TUOMAS: Mitäs sitä nuorten tyttöjen kirjeessä on.
MIINA: Ei, ei. He-he. Siinä oli synkempiä asioita. — Oli, että tätini oli sairastunut.
TUOMAS: Sepä ikävää.
MIINA: Ei se niinkään ikävää. — Hän voi kuollakin.
TUOMAS: Sepä hauskaa on.
MIINA: Hui, mitäs hauskaa se on se. Mutta se on hauskaa, että saan silloin periä talon. Tulkaa, lukekaa itse, mitä tässä sanotaan.
TUOMAS: Minä lentää liihoittelen (hyppää) Oman kullan kaulaan.
MIINA: Oma Lukasson.
TUOMAS: Oma ruusunnuppuni.
MIINA: Oma enkelini Lukasson, itse lensi minun syliini.