TUOMAS: Itse, itse rynnistän paraikaa kohti kuolemaa.
MIINA: Ja kohti autuasta avioelämää, oman ruusunnuppunsa kanssa.
TUOMAS: Kohti onnen höyhenpolsteria.
MIINA: Onko siis todellakin totta, että Tuomas hyväksyy minut.
TUOMAS: Hyväksyn toki Miinan.
MIINA: Kiitos. En minä jokaista nyt enää ottaisikaan, mutta oman Lukassonini minä toki otan. Sitäpaitsi onhan niitä toki maailmassa paljonkin vielä miehiä, joita en ole kosinut.
Tuomas ottaa pullon pöydältä, tarjoaa Miinalle, joka varovasti maistaa.
Miina katselee ihaillen Tuomasta.
TUOMAS (laulaa):
Pässille Luoja sarvet loi, karhulle hirmuhampaat soi, jänölle nopsat jalat.