Loi linnut pienet liitämään,
kuun, tähdet kilvan kiitämään
kaikk' avaruuden alat.
Sai kukka puvun puhtahan
ja miehet mielen rohkean —
Vaan mitä naiset saivat?
He saivat katseen kiehtovan
ja poven tulta-liehtovan —
Sen tunnen poltteen vaivat.
XXIII KOHTAUS.
Amalia tulee luuta kädessä sisään.
AMALIA: Ai, ai tätä maailman lopun elämätä. (Ojentaa luudalla.)
Pääsettekö!
TUOMAS: Kun tuossa panin köyttä, putosin, niin jalkani ihan taittui, niin Miinan syliin putosin, niin — minkäs minä sille taisin, että Miina sattui siinä olemaan?
AMALIA (uhkaa Miinaa): Miina!
MIINA: Minkäs Tuomas sille taisi?
TUOMAS: Niin, minkäs minä sille taisin, että Miinan syli on Miinan sylissä — ja minkäs minä, että minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa?