TUOMAS: Voi maailman pahennusta — vai huonompaa, sehän väärin olisi. Ja mistä minä tiedän, kuka toistansa huonompi on? Minä katselen ihmistä, ja minä ihmettelen hänen sisälle- ja uloskäyntiänsä ja minä tulen levottomaksi ja minä pelkään. Ja niin suljen minä silmäni ja suljen sydämeni, ja kun avaan ne taas, riemuitsen siitä, mitä näen, ihastun siitä, mitä ihmisellä on, ja vielä enemmän siitä, mitä häneltä puuttuu.
JUSSI: Ei lörpötystä — nyt määrään siis minä.
TUOMAS: Ai, armoa, armoa!
JUSSI: Ei — mitäs tyhjää.
TUOMAS: Voi, voi. Ei mikään ole niin pelottavaa kuin päätöksen teko. Tee päätös, myö kultainen vapautesi. Päätös viepi tekoon, teko toiseen ja se taas toiseen. Syntyy himmetin sotku. Elämä kuin lumivyöry hautaa sinut alleen etkä siitä sekamelskasta itseäsi koskaan enää löydä. Sinulla ei ole enää valitsemista, olet ikuiseksi mennyttä.
JUSSI: Mutta ethän aina voi vain valita ja valita.
TUOMAS: Niin kauan kuin on vapaus, voin.
JUSSI: Vapaus, ethän sitä kuitenkaan käytä.
TUOMAS: Mutta kunhan se on. Ajatuksissani sitä tarvitsen. Onhan timanttikin hiili, eikä sitä kuitenkaan polteta uunissa.
JUSSI: Tuomaan lörpötystä! Nyt ei se auta. Nyt pidän minä kiirettä.